lauantai 7. tammikuuta 2012

Päiväraporttia

Rakastan viikonloppuja mm. siksi, että silloin ehtii kunnolla panostamaan syömiseen ja liikkumiseen. No, "joskus" (eli aina) saattaa iltaisin lipsahtaa vähän herkuttelun puolelle, mutta päivisin jaksaa panostaa terveellisempiin valintoihin ja ruoanlaittoon.

Ehdottomasti paras tapa aloittaa aamu on juoda piristävä smoothie. Itse käytän siihen lähes aina pakaste-mustaherukoita, koska tykkään niiden mausta ja ne ovat kaupassa esim. mustikoita edullisempia. Makeutukseksi yleensä banaani tai kuten tänään, miehen äidin tekemää (tönkkösokeroitua) omenasosetta. Purkillinen Valion pehmeää maitorahkaa ja vettä sen verran kuin tarvitsee. Mustaherukoita laitan tosi paljon, melkein pussillisen (eli 100-150g?). Ihanan raikas aloitus aamulle, ja rahkan ansiosta pitää hyvin nälkää. Ja tätähän voi varioida loputtomiin, esim. appelsiini on loistavaa smoothien seassa. Mustikat, mansikat, vadelmat... Harmittaa, että oma pakastin huutaa tyhjyyttään marjojen suhteen. Ensi vuonna olen fiksumpi ja hamstraan sen täyteen. Ostetaan nyt sitten kaupasta marjat, vaikka kalliita ovatkin.

Lounaaksi hyödynsin eilisen uunilohen jämät. Seurakseen kala sai jääsalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja villirucolaa. Päälle hiukan thousand island - kastiketta (oliiviöljy olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto, mutta tuo kastike sopii älyttömän hyvin lohen kanssa).


Päivällä tein vatsalihastreenin (omasta päästä) ja illalla crosstrainerilla tunnin.



Crossaillessa katsoin ruutu.fi:stä ekan jakson Jutta ja superdieetit - ohjelmasta. Ihan kivalta vaikutti, ja täydellistä katsottavaa samalla kun kuntoilee. :D Paitsi että katsellessani Jutan ruokien mittausta aloin vähän epäröidä sitä Go Fat Go - haastetta. Kun periaatteessa kuitenkin tiedän, miten pitää syödä, jotta laihtuu, niin tuntuu vähän turhalta tuollainen itsensä kiusaaminen ruokien punnitsemisella ja orjallisella ohjeiden noudattamisella. Ja käsittääkseni tuo GFG:n ruokasuunnitelma on ollut aika ehdoton edellisillä kerroilla, ts. esim. aamupalaksi on syötävä juuri sitä ja juuri sen verran, mitä listassa lukee. Mutta pitää nyt miettiä vielä, tulosta sillä varmasti tulisi nopeasti.

Ilta meni taas vähän herkutteluksi (mm. ranskalaisia), ja nyt vähän harmittaa. Mutta ei auta, huomenna on parempi päivä.

3 kommenttia:

  1. Nomnom salaatti näyttää herrkulle :)

    En tiedä olisiko musta punnitsemaan jokaista ruokaa mitä syön, siis en ainakaan näe sitä järin pitkäaikaisena vaihtoehtona ainakaan. Mitä sitten kun se suunnitelma loppuu? Joko sitten pitäis itse osata arvioida, minkä verran saa mitäkin syödä?

    VastaaPoista
  2. Wau, tunti crosstrainerilla! Hieno suoritus (johon en itse kyllä kykenisi ikinä...)!

    Ei oo miustakaan jatkuvaan ruokien punnitsemiseen, mutta välillä kannattanee tarkastella onko ruokamäärät päässeet vahingossa kasvamaan. Allekirjoittaneen ainakin. ;)

    VastaaPoista
  3. FaerieS, niinpä!

    Mappe, tuo on ihan totta, sitä tahtoo tulla vähän sokeaksi omille syömisilleen. :)

    VastaaPoista