maanantai 9. heinäkuuta 2012

Katkos sokerilakkoon ja uusi viikko

Eilen tuli poikkeus sokeriherkuttomuuteen, kun oltiin rippijuhlissa, enkä keksinyt yhtään hyvää syytä olla syömättä mansikkakakkua. :P Myöhemmin maistelin miehen minttukrokanttilevystä muutaman palasen (ko suklaa on joskus ollut mun ehdoton lemppari, josta myös nimimerkkini on johdettu...), mutta yllätyksekseni en kokenut mitään "aah, miten ihanaa, pakko saada lisää"-tunnetta. Ei tehnyt mieli syödä enempää, pärjään mainiosti ilmankin.

En tiedä, johtuuko syömisistä, tästä kuumuudesta vai kuun asennosta, mutta paino on taas noususuhdanteinen, aamulla 54,8 kg. Tuo ei herätä mitään sen kummempia tunteita, koska peilistä katsoo ihan kivan näköinen typykkä, painosta viis. ;D Tietysti jalkojen ja sormien turvotuksen voisin antaa poiskin.

Kokeilunhaluinen ihminen kun olen, ajattelin olla tämän viikon syömättä leipää ja katsoa, miten se vaikuttaa painoon ja turvotukseen. Leipää on nimittäin mennyt viime aikoina hurjia määriä! Puuroa en ole syönyt taas hetkeen, mutta nyt voisin ottaa tavaksi syödä sitä aamulla lasten kanssa.

Värjäilin eilen hiuksia (vaikka luulinkin aiemmin, ettei enää tarvitse, mutta alkoi läpi puskeva punapigmentti ärsyttää niin paljon että oli pakko laittaa myrkyt päähän), värjäsin pituudet juurikasvun värisiksi ja nyt on aika kivan tuhkaiset tummanvaaleat/vaaleanruskeat hiukset. Näihin kun saisi vielä muutaman "aurinkoraidan" niin olisi tosi jees! Raitojahan tässä alla onkin, ja voi olla, että ne parissa pesussa tulevat esiin, kun väri vähän haalistuu. Tukka hyvin, kaikki hyvin! :) Kivaa alkavaa viikkoa muillekin!

P.S. Katselin Suurimman pudottajan loppuun, vautsi mitä muutoksia siellä taas oli! Rebecca varsinkin ja tietty Danny (onneksi voitti, mulla meni jotenkin maku siitä toisesta miehestä kun se jossain haasteessa kieroili ja voitti sen takia, ja sitten alkoi aukoa Rebecalle pudotuksessa, ettei luota tähän. Jotenkin vastenmielisen oloinen äijä). Tracey oli laihtunut ehkä vähän liikaa, tai ainakin kasvot näyttivät jotenkin "riutuneilta". Mutta joka tapauksessa suuri hatunnosto jokaiselle, ihan mieletöntä! Onneksi tästä tulee uusi kausi putkeen, on jotain muutakin katsottavaa Koston lisäksi. Tosin varmaan nytkin käy niin, että katselen jaksot jälkikäteen digiboxilta, kun en koskaan ole tv:n ääressä oikeaan aikaan.


4 kommenttia:

  1. Ai sä katsot kans Kostoa.. =) Ihana sarja!

    Se on kiva itse huomata, että pidempään ollessa ilman sokeria, sen viehätys on kadonnut. Leipä (varsinkaan tumma tai täysjyvä) ei suoranaisesti ole "pahasta", mutta siihen pitäisi kiinnittää huomiota, mitä siihen päälle laittaa.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosto on paras sarja pitkään aikaan! :) Tuo sokeri on tosiaan jännä, miten siihen voikin jäädä niin koukkuun, vaikkei se loppujen lopuksi mitään erityisen hyvää olekaan. Toivottavasti saan pidettyä tällaisen suhteen siihen mahdollisimman kauan. ;)

      Mulla ei vatsa kestä ruisleipää ollenkaan (ainakaan tällä hetkellä, en tiedä miksi), vaalea leipä ei tuota ongelmia. Mutta vaaleassa ei yleensä ole juurikaan mitään ravintoarvoa, joten menee melkein samaan sarjaan sokerin kanssa. Ja sitten tosiaan vielä Oivariini ja juusto, joita ilman leipää "ei voi" syödä, niin eipä tosiaan voi puhua mistään terveysherkusta. Itse valitsen yleensä kuitenkin vähän kuitupitoisemman vaalean leivän, esim. peruna-pehmopalat ovat ihania, ja kuituja on kuitenkin melkein 8g/100g, joten ne ovat ehkä astetta pienempi paha. Jos siis ei syö kymmentä palaa päivässä kuten allekirjoittanut välillä. :)

      Poista
  2. Huomasin, että täältä sun blogista oli joku siirtynyt mun blogiin ja tulin heti katsomaan, että mikäs paikka tämä on. Kiva blogi sulla ja jäin heti selaamaan ja lukemaan juttuja sieltä täältä, koska löysin itseeni monta yhtäläisyyttä. :)

    Liityin lukijaksi samantien. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ihanaa saada uusia lukijoita ja kanssatsemppareita! Löysin sun blogin muistaakseni My Project: Me:n kautta. Tsemppiä kovasti projektiisi! :)

      Poista