sunnuntai 19. elokuuta 2012

Oivalluksia

Vähän on tyhmä olo nyt. :D Mietin tuossa tätä laihdutushistoriaani ja tajusin toteuttavani aina samaa taktiikkaa: syön tosi terveellisesti (ja mahd. vähän) ja liikun, jossain vaiheessa tulee joku murhe, harmi, mielipaha, kyllästyminen, mieliteko tms., lopetan liikkumisen, mätän herkkuja jne. Joko siis "laihdutan" tai mässäilen. Täysin idioottimaista touhua! Voidakseni hyvin mun pitäisi sisäistää jonkinlainen perusterveellinen elämäntapa, jota voisin noudattaa loppuelämäni. Kun syön välillä jotain epäterveellistä, sitä ei pitäisi nähdä repsahduksena (=syy heittää koko syöminen totaalisen läskiksi, kun kerran meni jo pilalle).

Mulle ei siis sovi mitkään tiukat dieetit, karppaus tai sokerilakko, vaan mun pitäisi oppia syömään kaikkea kohtuudella. Miten kestikin näin kauan tajuta se?!

Kovin vähäkaloriset dieetit sitä paitsi syövät lihakset. Esim. Kutri on täällä kirjoittanut hyvin aiheesta (kannattaa lukea koko juttu):

Eli alle 1000 kcalin dieetillä laihduttavat jo siinä vaiheessa puoliksi lihasta ja enää puoliksi rasvaa kun rasvaa oli vielä 20 kg,  kun taas yli 1000 kcalia syövällä ryhmällä näin tapahtui vasta, kun rasvaa oli enää 10 kg (= mulla rasvaprosentti olisi silloin enää jotain 15-20 % eli mussa ei olisi enää ylimääräistä rasvaa).
Jos laihdut alkuvaiheen jälkeen keskimäärin enemmän kuin 0,5-1 kg viikossa tai olet jo normaalipainorajojen sisällä ja laihdut keskimäärin yli 0,25-0,5 kg viikossa, tuhoat rasvan lisäksi myös merkittävässä määrin lihasta — eli olet hyvää vauhtia matkalla ns. laihaksi läskiksi. Ratkaisu: vähennä kalorivajetta eli syö enemmän, varsinkin proteiinia (rahka, raejuusto, liha, kala, kana, kananmuna, soija jne.) ja aloita painoharjoittelu eli punttitreeni (huomaa, että sitä voi tehdä myös kotona, aluksi omalla painolla ja myöhemmin esim. käsipainojen avulla).

Mähän olen tehnyt just niin, että välillä "tsempannut", pitänyt karkkilakkoja ja syönyt tosi terveellisesti mahdollisimman vähän kaloreita, että paino tippuisi nopeasti, ja sitten repsahtanut ja jatkanut X aikaa syömällä pelkkiä hiilareita ja herkkuja. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi olemukseni on normaalista painoindeksistä huolimatta näin rasvainen! :/

En ole tänä viikonloppuna syönyt ollenkaan ns. perinteisiä herkkuja. En ole niitä itseltäni kieltänytkään, mutta korvaan esim. jäätelön paljon mieluummin tuolla edellisessä postauksessa mainitsemallani rasvaisemmalla, mutta sokerittomalla herkkurahkalla ja marjoilla. Pienistä valinnoistahan terveellisessä elämäntavassa on kyse, ei mistään kuurista, jonka voi sitten tavoitteen saavutettuaan lopettaa!

Ja vaa'alla käyn vain kerran viikossa. Tai kahdessa. Kuten sanottu, en tahdo enää tiputtaa painoa nopeasti, sillä en halua menettää yhtään enempää lihaksia, kuin pakko.

Toivottavasti tästä ei nyt saanut sellaista käsitystä, että aion jatkaa syöden mitä mieli tekee. Tarkoitus on edelleen tiputtaa painoa useampi kilo ja mahtua vanhoihin farkkuihin, mutta maltillisella vauhdilla. En kiusaa itseäni enää tiukoilla "en saa syödä yhtään suklaapalasta tai olen totaalisen epäonnistunut ihminen"- dieeteillä, koska minun tapauksessani ne johtavat vain repsahduksiin ja itseinhoon. En ole laihdutuskuurilla, pyrin kuuntelemaan kehoani ja antamaan sille, mitä se tarvitsee: terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Sillä pääsee taatusti jo pitkälle! Esimerkiksi viime viikolla kaupan karkkihyllyllä mietin, mitä tekisi mieli. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin 74%:seen suklaaseen, ja hyvä valinta olikin, sekä kropalle että mielelle. Kun vaan aina jaksaisi miettiä ja kuunnella itseään hetken, ennen kuin mättää naamariinsa sen jäätelölitran tai keksipaketin. Varmasti keksisi jonkin paremman vaihtoehdon, enkä tarkoita sellerinvartta rasvattomaan jogurttiin dipattuna. ;)

Rakastaa itseään ja kehoaan, ja olla itselleen armollinen, siinä kai ne tärkeimmät.

6 kommenttia:

  1. Hieno oivallus! Ja jos karkkihyllyllä tarvitsee pitkään miettiä, että mitä tekee mieli -ei oikeasti tee edes mieli;) Tällaisen olen minä oivaltanut:)

    VastaaPoista
  2. Viisaita sanoja, varsinkin tuo viimeinen lause. Minun aiemmat laihdutusyritykseni ovat olleet vähän samanlaisia, totaalikieltäytymisiä ja repsahduksia. Sitten ymmärsin, että on turhaa yrittää olla täydellinen ja kieltäytyä kaikesta, kohtuus on paljon parempi. Kävelin karkkihyllylle ja lupasin, että saan syödä ihan mitä vain. Ja kun mikään ei enää ollut kiellettyä, ei enää tehnytkään mieli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja kun mikään ei enää ollut kiellettyä, ei enää tehnytkään mieli.." Tuo on niiiin totta, ja todella kummallista! Kai se kielletty hedelmä on aina se herkullisin. :D Itse olen aina johonkin "kiellettyyn" sorruttuani käyttänyt sitä tekosyynä syödä kaikkea muutakin "kiellettyä", teki mieli tai ei, koska "huomenna palaan taas ruotuun ja aloitan uuden elämän." Ja seuraavana päivänä yleensä sama kuvio jatkuu.

      Poista
  3. Samanlaisten asioitten kanssa kamppailen itsekin. Söin alkukesän ihan hyperterveellisesti ja oikeaoppisesti karpaten. Sitten tuli joku mitättömän pieni repsahdus (muistaakseni pari palaa juustokakkua), ja siitä lähtien ollaankin menty erittäin runsailla hiilareilla. Ruotuun palaaminen tuntuu vaikealta ja turhalta. Blääh.
    Sama on toistunut vuosien varrella niin monta kertaa, syklien pituus vaan vaihtelee. Kohtuus on tuntematon käsite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ruotuun palaaminen on ehkä vaikeinta tässä elämäntaparempassa! Siksipä onkin helpompaa, ettei ajattele herkkuhetkiä repsahduksina, joten ei tarvitse palata ruotuunkaan. ;) (Kuulostaa vähän itsensä huijaamiselta, en siis tarkoita, että voi hyvillä mielin syödä kaikkea epäterveellistä niin paljon kuin jaksaa. ;))

      Poista