tiistai 15. marraskuuta 2011

Tahmeaa, mutta kyllä se siitä.

Miten tää aloittaminen onkin aina näin vaikeaa? Eilen söin alkuillasta viikonlopulta jääneestä suklaarasiasta loput konvehdit, varovaisesti arvioiden n. 100g ja join lasin colaa. Ja tämän kaiken tehdessäni ruokaa. Oli muka niin nälkä, ettei jaksanut odottaa. Ja suklaa maistui niin hyvältä, kuten aina. Sen verran morkkis tuosta herkuttelusta tuli, että crossailin illalla tunnin verran, ja poltin 550 kcal. Eli en edes niiden suklaiden vertaa! Eli huomattavasti helpompaa olisi ollut jättää herkut syömättä ja maata vaikka sohvalla tuokin tunti. Onhan liikunnasta toki paljon hyötyä, mutta sillä kulutetut kalorit on kyllä liian nopeasti syöty takaisin.

Ajattelin ottaa joka viikolle jonkin teeman: esimerkiksi jonain viikkona voisin kokeilla, mitä tapahtuu, jos ei syö minään päivänä klo 18 jälkeen, mitä taas, jos jättää leivät syömättä, tai jos liikkuu tehostetusti koko viikon ajan. Toimivimmat jutut voi sitten ottaa käyttöön pidemmäksikin aikaa. :)

Uudessa puhelimessani on sellainen ohjelma, jolla voi mm. mitata lenkin pituuden, ja aionkin lähteä testaamaan sitä heti tänään. :)

(kuva: http://weheartit.com/entry/6085296 )

Mä en tosin jaksa vielä juosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti