Tunnelmia

Jee, yksi kokonainen viikko sokeriherkutonta elämää takana! Nyt ollaan siinä pisteessä, ettei satunnaisia jäätelöhimotuksia lukuunottamatta edes tee mieli makeita herkkuja. Rahka mangososeella (Bonne) ja vesimeloni toimittavat onnistuneesti karkin ja jäätelön virkaa. Viikonloppuna olisi yhdet rippijuhlat tiedossa, en oikein tiedä, miten siellä pitäisi toimia. Toisaalta en jaksaisi alkaa selittelemään kellekään, miksi kakku tai muut herkut eivät kelpaa, mutta toisaalta huolestuttaa, alkaako kakkupalan jälkeen sama vieroitusoirerumba alusta. Mutta elämässä on asiat aika hyvin, jos tällaisia tarvitsee murehtia. ;)

Sunnuntaina lähdin pitkästä aikaa juoksulenkille. Reitti oli helppo, tasaista maata ja hiekkatietä. Mikään muu ei sitten ollutkaan helppoa. Juoksuhousut olivat pyykkikopassa, joten jouduin lähtemään puuvillaisissa legginseissä (sellaisissa mustissa, aika paksuissa) ja puuvillatopissa. Mahdoin olla näky! :D Taskuja ei ollut, joten puhelin (=musiikki) jäi kotiin. Polvituen sain väkisellä tungettua legginsien alle, mutta ei se oikein kunnolla siellä paikallaan pysynyt. Lenkki oli tuskaa, alusta loppuun. Epämukavat vaatteet, pikkuisia ötököitä lensi koko ajan silmiin, nenään ja suuhun, jalat tuntuivat puupökkelöiltä jotka vain tömisivät maahan kuin norsulla, ihan kamalaa. Pakotin itseni hölkkäilemään tunnin verran (8km), välillä kävellen. Harmitti kamalasti, ajattelin, etten hetkeen mene uudestaan. Melkein itketti miettiessäni kalliita juoksukenkiäni. Ja oli ikävä sitä aikaa, kun juoksusta nautti ja juostessa mieli tyhjeni kaikesta turhasta. Ja se olo lenkin jälkeen! Nyt tuntui vain kurjalta.

Eilen sitten jostain syystä päätin lähteä kiduttamaan itseäni uudestaan. Juoksuhousut ja -toppi olivat pestyt, joten sain ne päälleni. Lisävarusteeksi otin Akulta saamani juomapullovyön, otin vain juomapullon pussin pois. Ihan loistava paikka puhelimelle, jota en juoksuhousujen pieneen taskuun saisi koskaan mahtumaan. Niin ja aurinkolasit laitoin päähän, eipä lentänyt öttiäisiä silmiin! Jatkossa aion siis käyttää laseja juoksulenkeillä, paistoi aurinko tai ei. ;) Menin nyt eri reitin vaihtelevassa maastossa ja kylläpä oli eri meininki kuin aikaisemmalla lenkillä! 10 km meni helposti, kävelin pahimmat ylämäet, mutta muuten hölkkäilin rauhallista vauhtia koko matkan. Aikaa en ottanut, kun puhelimen virta riitti joko musiikkiin tai sportstrackeriin, ja valitsin ensimmäisen. Tästä opimme siis, että vaatteilla ja musiikilla on ainakin minun tapauksessani erittäin iso merkitys. Ainoa miinus on ihan törkeän kipeä varvas oikeassa jalassa. Mulla juoksu käy noihin isovarpaan vieressä oleviin varpaisiin tosi paljon, on aina käynyt, mutta nyt tämä oikean jalan varvas (tai kynnen alunen) on kipeämpi kuin koskaan. Onneksi tänään on lepopäivä, lapset lähtivät mummolaan päiväksi, ja saan tehdä omia juttuja koko päivän. Voisin tietty mennä vaikka kävelylenkille tai crossailla, mutta taida tyytyä venyttelyihin ja Suurin pudottaja-maratoniin. Muutama jakso on nimittäin katsomatta (ja sen takia mun pitää lukea Pinkin Pingun blogia tosi varovaisesti, ettei mitään paljastu etukäteen :D Varsinkin tuo uusin otsikko on sellainen, että tekisi mieli käydä lukemassa, kun olen jo useamman jakson aikana ajatellut, että onko Amandalla ja Bobilla jotain sutinaa ja onko Bobilla vaimo ja voisko ne edes alkaa suhteeseen kilpailijan kanssa, ei varmaan telkkarissa mutta ehkä kuvausten jälkeen ja ja ja... En ole voinut googlettaakaan, kun samalla paljastuisi varmasti voittaja. Enkä voi lukea Pingun postaustakaan vielä. :D).

Mutta joo, nyt vähän lisää aamukahvia, kun ei tarvitse miettiä nuorimmaisen mahdollista kofeiiniyliannostusta rintamaidon välityksellä.