Tänään töistä tullessani meinasin syödä muutaman suklaakonvehdin, koska eihän nyt muutama ole mitään verrattuna niihin viime päivien satoihin grammoihin! En kuitenkaan ottanut, koska päätin, että yritän olla ilman sokeriherkkuja, ja nyt on vasta ekan päivän iltapäivä. Olisi tosi noloa repsahtaa jo nyt! Ensimmäinen päivä sokerihurmion jälkeen on tosin aina pahin, eli sinällään ymmärretttävää.
Ajattelin yrittää pitää jonkinlaista ruokapäiväkirjaa täällä blogissa, näkee mitä kaikkea tulee syötyä. Paljon terveellisemminkin voisi syödä, joten näistä ei kannata kenenkään ottaa mallia, mutta kuten jo eilen kirjoitin, en koe tarvetta ottaa tätä liian vakavasti. Jos saan karkkien, suklaan, colan ja sipsien jokapäiväisen nautiskelun pois, niin hyvä!
Syömiset ja juomiset tänään:
- kahvia maidolla
- nakkikastiketta, perunoita, salaattia + salaatinkastiketta
- valkoista teetä
- yosa-kauravalmiste, pieni purkki, 150g?
- klementiini
- 1,5 sämpylää 60% Oivariinilla, yksi puolikas kinkulla ja toinen kevytlauantailla, yhdessä pelkkä Oivariini
- porkkanasosekeittoa, raejuustoa
- hasselpähkinän makuista kahvia
- vettä
- valion täyteläistä pehmeää rahkaa 250g, mustaherukka-banaanisosetta
- (kalaöljy, d-vitamiini)
Ei tosiaan ihan oppikirjan mukaan, mutta itse olen tosi tyytyväinen. Ei suklaata, hyvä minä! Iltahan tosin on vielä nuori...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti