tiistai 5. kesäkuuta 2012

Muutos

Ei vitsi että hävettää edes kirjoittaa tänne mitään. Ei ole kiinnostanut blogi pätkän vertaa, yhtä vähän kuin terveelliset syömiset tai liikunta... :/ On ollut taas vähän huolia, ja heti kun mua vaivaa jokin, yritän saada syömällä olon paremmaksi. Saattaisi toimiakin, jos söisi hedelmiä ja salaatteja suruunsa, mutta jäätelö, suklaa ja sipsit eivät juuri oloa kohenna. Sen lisäksi, että murheet ja huolet pysyvät, on koko ajan huono olla itsensä kanssa. Ei voi kuvitellakaan vetävänsä farkkuja jalkaan tai tiukkaa toppia päälle. Olohousujen vyötärönauhan päälle muodostuva vatsamakkara ällöttää ja saa olon tuntumaan erittäin löysältä. En jaksa oikein innostua mistään, kun on niin vetämätön ja pöhnäinen olo.

Mitä siis tehdä? Lopettaa blogin päivittäminen, jatkaa syömistä samaan malliin ja kiukutella kaikille huonon olon vuoksi, vai lopettaa tämä märehtiminen kerta kaikkiaan tähän nyt just heti? Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon. Meille ei enää osteta mitään herkkuja, kuin korkeintaan yhtenä päivänä viikossa ja silloinkin kohtuudella. Ostin salaattilingon ja aion syödä salaatteja joka päivä. Tykkään salaateista ihan älyttömästi ja voisin elää niillä, mutta niiden teko on muka aina niin vaivalloista. Ja kun lapsille pitää kuitenkin tehdä lämmintä "tavallista" ruokaakin. Ja kun ja kun ja kun. Pelkkiä tekosyitä taas kaikki.

Sokeroin äsken kainalot ja bikinirajan ja nyt lakkaan kynsiä samalla kuin kirjoitan tätä. Olo on heti paljon parempi! Tästä se alkaa - muutos.


4 kommenttia:

  1. Näinhän se oikeasti vaan on!
    Kun menee niin sanotusti kaikki päin prinkkalaa, niin sitten ollaan tienhaarassa ja pakko päättää, että jatkaako samalla linjalla vai tekeekö muutoksen. Ja hyvä MinttuK -oikea päätös on tehty!!

    Tästä nyt tsempataan!!!

    VastaaPoista
  2. Samanlaista meininkiä ollut täällä viime aikoina :(( Mutta tarkoitus on kyllä nousta tästä suosta!

    Tsemppiä sinnekin!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lohduttavaa kuulla, että on kohtalotovereita. Mutta eteenpäin vain! :)

      Poista