Ei taida helpottaa

Selvisin kuin selvisinkin eilisillasta sortumatta kaapissa oleviin herkkuihin. Jee, pienestä se voittajafiilis syntyy! ;) Paino on karannut ihan uusiin lukemiin (tai vanhoihin, miten sen nyt ottaa), tänään yli 54, huoh. Aamulla ajattelin, että tämän viikon tsemppaan ihan tosissani, ja saan toivottavasti ruokailutottumukset sitä kautta kuntoon. Tiedättehän, kun jaksaa vastustaa kiusauksia muutaman päivän, herkkuhimo helpottuu, ja sitten tuntuu, että samalla linjalla voisi jatkaa vaikka loputtomiin.

Mutta sitten isäni soitti. He ovat kuulemma tulossa tänä iltana meille ja viipyvät luultavasti ainakin perjantaihin. Kiitos tästä varoitusajasta! Nyt on sitten itsekuri todella koetuksella, pullaa tulee olemaan joka nurkka täynnä (he kuuluvat niihin ihmisiin, jotka eivät voi ymmärtää kahvinjuontia ilman kahvileipää ja ovat opettaneet esikoisenkin varsinaiseksi pullapojaksi) ja mulla hermot kireällä (olen kateellinen niille, joiden vanhemmat asuvat lähempänä ja voivat tulla poikkeamaan vaikka tunniksi kerrallaan). En tiiä, olen varmaan kiittämätön p**ka, mutta en vain oikein jaksaisi. Ristiriitaista, isäni on mulle ja lapsille aivan äärettömän tärkeä ja rakas, mutta en kuitenkaan jaksaisi majailla useampaa vuorokautta saman katon alla. Stressaan ja ärsyynnyn.

Pitäisi ehkä lopettaa valitus ja olla kiitollinen, että mulla on isä elossa, ja hän haluaa käydä meillä, vaikka olen joka kerta aivan kamala, äkäinen ja ärsyyntynyt.