Lauantain mietteitä

Huomenta! Ihanaa, viikonloppu. :) Ilokseni sain FaerieS:ltä tunnustuksen, palaan siihen omassa postauksessaan.  Viikkopunnitus kertoi painoni olevan tällä hetkellä 51,8 kg. Kiva, ettei se viimeaikojen repsahteluista huolimatta ole noussut. GFG selvästikin toimi juuri niin kuin piti, kun sillä pudotetut kilot eivät tule takaisin, vaikkei kyseistä ruokavaliota noudatakaan enää tarkasti. Painan muuten nyt tasan 7 kg vähemmän kuin tätä blogia aloittaessani. :)

Kulunut viikko on ollut edelleen aika tahmainen elämäntaparemontin suhteen. Mies toi töistä useamman kilon karkkia, ja vaikkeivat kyseiset namut henkilökohtaisia suosikkejani olekaan, niin kyllähän ne sokeriaddiktille hädän hetkellä kelpaavat paremmin kuin hyvin. Eilen sentään sain tehtyä puoli tuntia kahvakuulatreeniä (todella raskasta, syke oli niin korkealla, että tuntui kurkussa sellaisena verenmakuna!), tunnin crossarilla ja vielä 8 minuutin vatsalihastreenin kaupan päälle. Olen ihan koukussa tuohon vatsaohjelmaan, loistava! Sitä en tiedä, kuinka nopeasti sillä sen luvatun sixpackin saa, mutta odotellaan. :D

Muutaman kerran tällä viikolla on käynyt mielessä, että onko tässä herkkujen rajoittamisessa mitään järkeä. Eikö kannattaisi vain nauttia elämästä, kun se voi päättyä vaikka huomenna. Tai tänään, mistä sen tietää. Mielessä on pyörinyt erään odotusblogin kirjoittaja, joka menehtyi muutama viikko sitten synnytyksen jälkeisiin kompliikaatioihin. Niin väärin. Surullinen tapaus sai miettimään sitä, mikä elämässä on todella tärkeää. Olen niin kiitollinen siitä, että saan elää lasteni kanssa. Hävettää, että valitan niin usein siitä, miten raskasta arki välillä on. Vaikkei se edes ole raskasta, kun tarkemmin miettii. En vaihtaisi sitä mihinkään. Kaiken ottaa aina niin itsestäänselvyytenä.

Lisäksi löysin toisesta rinnastani pienen patin muutama päivä sitten. Luultavasti se on ihan joku harmiton maitorauhanen tms., mutta koska en voi lopettaa asian vatvomista ennen kuin se on tutkittu, varasin ajan lääkärille. Minähän imetän vielä tuota nuorimmaista (yritän kovasti lopettaa, mutta neiti ei ole samaa mieltä asiasta...), ja esikoista imettäessäkin kävin lääkärissä samanlaisen patin takia. Silloin se ultrattiin, eikä ultrassa näkynyt yhtään mitään. Toivottavasti niin olisi tälläkin kertaa.

Mutta enpä sitten tiedä, muuttuisiko elämä jotenkin paremmaksi, jos mässyttelisi herkkuja päivät pitkät? Tuskin. Nautinnollisempi olo tulee siitä, kun syö terveellisesti ja kohtuudella, olematta liian ankara itselleen, ja liikkumalla.

Ja niistä bikinikuvista, yritän saada ne otettua lasten päiväuniaikana ja päivitän ne blogiin illalla. Luvattu mikä luvattu!