Eka lenkki takana (ja murheita)

Eilen lähdin olosuhteiden pakosta lenkille heti aamukahvin jälkeen. Toisaalta olin syönyt illalla tukevasti, eli energiavarastot eivät taatusti olleet ihan tyhjät. Hölkkäsin 55 minuuttia, 7,7 km, ja kävelin vielä n. 5-10 minuuttia kotiin, eli yhteensä tuli yli tunnin lenkki. Olin todella positiivisesti yllättynyt, että jaksoin juosta noinkin kauan! Toki vauhti oli tosi hidas. Sää oli tosin ihan kamala, räntää/vettä satoi koko ajan, ja olin ihan uitettu koira lopuksi. Pitää muutenkin satsata seuraavaksi juoksuvaatteisiin, tuli vähän kuuma kuoripuvussa, hehe.

Mutta lenkkarit tuntuivat hyviltä, huomenna varmaan uusiksi. Olen nimittäin aivan jumissa, kävelen kuin ankka.

Eilen löysin toiselta lapselta pienen patin kyljestä, ja menin tietysti heti paniikkiin, että mikä ihme se on. Vaikka tunnesyöjä olenkin, niin silloin, kun joku oikeasti ahdistaa tai pelottaa, en saa syötyä mitään. Illalla olin jo vähän saanut rauhoiteltua itseäni, ja söinkin sitten suklaata, huoh. Mutta "onneksi" yhdessä suklaapalassa oli jotain aivan oksennuksen makuista, (ehkä palanut hasselpähkinä, ehkä jonkun työntekijän tai kaakaonkerääjän sormenpää?), että en varmasti pysty syömään ainakaan suklaalevyä enää ikinä. Vieläkin oksettaa!

Mutta lapsi huolettaa edelleen. Mä olen aina tällainen, että murehdin ja pelkään ihan älyttömästi, mitä tällaisiin juttuihin tulee. Mua ei niinkään pelota, että mitä jos itse sairastun, mutta lapsen vakava sairaus olisi niin kamalaa, että en edes uskalla ajatella ajatusta loppuun. No, huomenna pääsen onneksi soittamaan neuvolaan. (Pitää sitä ennen etsiä se patti ja merkata vaikka mustekynällä se kohta, sitä on nimittäin tosi vaikea löytää.)