sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Eka viikko takana ja tavoitevaatteista

Onpa ollut hektinen viikko, en ole ehtinyt blogiakaan päivittämään. Ruokavalio on pysynyt semiruodussa, joka päivä olen syönyt vähän suklaata (ja eilen myös irtokarkkeja ja vähän sipsejä), mutta muuten ihan terveellisesti. Olokin on koko ajan vähän kevyempi, vaikka ei näillä muutoksilla mitään ihmeitä tapahdu, nopeasti ainakaan.

Jostain syystä päätin testata perjantaina niitä jo aikaisemmin mainitsemiani "motivaatiovaatteita", eli vaatteita, jotka tilasin kotiin vain todetakseni niiden olevan liian pienet. En toki kuvitellut niiden mahtuvan vielä päälle (heh, ai eikö muka sitä olisi kohtuullista odottaa neljän melkein-ilman-herkkuja-päivän jälkeen?), mutta olin aika pettynyt, kun en mahtunut niihin yhtään viime sovituskertaa paremmin. Lempparini, Filippa K:n chinot, kokoa XS (koska suurempia ei ollut myynnissä), puristivat reisistä, eikä nappia voinut edes yrittää saada kiinni, mutta ne ovat niin kivat, että aion mahtua niihin! Nahkaisen hameen (koko S) sain kiinni, mutta se on niin tiukka, että se päällä voi vain seistä, ei juurikaan liikkua. Huoh. Mutta jonain päivänä vielä!

Ajattelin elää ensi viikon mahdollisimman tiukassa kurissa kahdestakin syystä: ensinnäkin se toivottavasti kompensoi joulun ajan herkuttelua ja toisekseen kaikki maistuu jouluna paremmalta, kun en ole turruttanut itseäni herkuilla jo etukäteen.

No, huomenna viikkopunnitus, en usko, että mitään suurempaa muutosta tähän viikkoon on luvassa. Orastava flunssa nostaa päätään, yritän selättää sen kannullisella teetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti