Eilen oli siis ensimmäinen päivä sovelletuilla GFG-ohjeilla. Muuten meni oikeastaan ihan vanhalla kaavalla, mutta lounaaksi oli jauhelihakeittoa (nam!) ja illalla piti vähän herkutella. Tai no, tummalla suklaalla herkuttelin pitkin päivää, ja tänään söin vielä yhden (sen viimeisen...) palan. Ja liioittelematta voin sanoa, että meinasi mennä taju, kun ekan palasen maistoin. Makunystyräni olivat jo ilmeisesti tottuneet hieman askeettisempiin makuihin...
Valitan huonoa kuvaa, mutta kyseessä oli siis Maraboun 70% tumma suklaa appelsiinilla maustettuna. Aaaaaah, täydellistä. Nautiskelin sitä hyvällä omalla tunnolla ja päätin ostaa ensi viikonloppuna toisen levyn ja nautiskella lisää. Tuohan on sitä paitsi suklaalevyksi aika pieni, 100g. Illalla paistoin pannukakkua, kun olin sitä esikoiselle luvannut, ja maistoin itsekin pienen palan. Tosi hyvää oli, mutta sen verran rasvaista, että oli siinä rajalla, tekikö pahaa. Jäi siis siihen pieneen palaan. Myöhemmin ajattelin vielä syödä vähän sitä mainostamaani jätskiä suklaakastikkeella höystettynä, mutta muutaman lusikallisen jälkeen oli luovutettava. Se oli niin makeaa, että tuntui pahalta. Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni... Jatkossa taidan siis pysytellä tummassa suklaassa kun herkkuja tekee mieli, siinä on makua, mutta ei ole liian ällömakeaa.
Tänään kävin huvikseni vaa'alla, vaikka ajattelin käydä tästä lähtien käydä korkeintaan kerran viikossa. Lukema oli aivan sama, kuin eilen aamullakin, 52,5 kg.
Eilen tuota appelsiinisuklaata citymarketista metsästäessäni (ei löytynyt ekasta) silmiini osui alerekissä suklaanruskea Kiira Korven suunnittelema (?) velourasu. Olen ihan toivoton mukavien oloasujen hamstraaja, ja pakkohan se oli ostaa, sovittamatta, kun hintaa oli vain 25e. Lisäpuolustuksekseni sanon, että tykkään tuosta väristä tosi paljon, enkä ole nähnyt ruskeita velourasuja missään. Ja oli kyllä joka sentin arvoinen ostos, hakkaa mukavuudessaan mun törkyhintaisen Juicy Couturen velourasun mennen tullen, ainakin näin yhden päivän perusteella! :D
Tänään päivä alkoi perinteisesti kauralesepuurolla, pakastemustaherukoilla ja raejuustolla. Vesikannua täyttelin ahkerasti päivän mittaan ja join muutaman suuren mukillisen vihreää ja valkoista teetä. Löysin Lidlistä vaniljalla maustettua vihreää teetä, ja yllätyin positiivisesti. Ihanan aidon vaniljainen, ei sellainen esanssinen mun mielestä.
Välipalaksi rahkaa mustaherukoilla ja vadelmasoseella
Päiväruoaksi upposi perinteinen kana-riisisekoitus, lisänä tuore paprika, pätkä kurkkua ja tomaatti (punnitsin, kasvikset painoivat yhteensä 470g, ihanaa kun ei tarvinnut rajoittaa 200 grammaan :D). Iltapalaksi paistoin munakaan, käytin kaksi kokonaista munaa, muutaman valkuaisen ja väliin pari siivua juustoa. Kaveriksi kurkkua ja tomaattia. Loistava iltapala, arvostaa taas kananmunaakin ihan eri tavalla, kun ei ole sitä kolmeen viikkoon "saanut" syödä (no joo, olisi niitä pelkkiä valkuaisia halutessaan saanut).
Kokeilin käydä kävelemässä, mutta tuuli niin kovasti, että lenkki jäi lyhyeksi. Crossailin sen sijaan 45 minuuttia, ihan hyvää liikuntaa sekin.
Nyt siirryn lattialle, mies lupasi hieroa hartioita. <3 Reipasta uutta viikkoa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti