tiistai 14. helmikuuta 2012

Opittua

Kiitos FaerieS viestistä edelliseen postaukseen, motivoi heti päivittämään blogia, kun tietää, että jotakuta siellä ruudun takana kiinnostaa. :) On tuntunut vähän yksinpuhelulta tämä bloggailu. Lauantai meni aivan yli odotusten, siskon kanssa käytiin vaatekaupoilla ja ostin uudet farkut (26/32!) ja ihanan pirteän pinkin topin. Huomaa, että mieli on jo tulevassa keväässä, kun tekee mieli ostaa kaikkea iloisen väristä. :) Matka jatkui ravintolan kautta elokuviin ja ilta huipentui saunaan parhaassa seurassa (=itseni kanssa), siideriin ja palaseen mutakakkua.

Olen nyt ottanut ruokavalion kanssa aika rennosti, hiilareita on tullut syötyä enemmän hedelmien muodossa, ja onhan tuota suklaatakin välillä suuhun eksynyt. Lisääntyneen hiilari- ja energiamäärän takia olen jaksanut crossailla lähes joka ilta, tosin tänään vedin vain puolituntisen tehotreenin, meinasin oksentaa verta kun olin lopettanut... Mutta kun aikaa oli vain se puoli tuntia (en halunnut naapureita valittamaan oven taakse, vaikka periaatteessa hiljaisuus alkaakin vasta klo 22), niin päätin hyödyntää sen crossailemalla tavallista kovemmalla vauhdilla.

Tänään illalla oli "pakko" syödä vähän mutakakkua ystävänpäivän kunniaksi, eikä siinä mitään. Mutta otsikkoon viitaten tänään tuli taas todettua (ja toivottavasti opittua) yksi juttu. Nimittäin

LEIPÄ EI SOVI MINULLE. Innostuin syömään pari palasta hiivatonta luomutäysjyväruisleipää, ja olkoon sitten miten terveellistä hyvänsä, niin en taida ottaa hetkeen uusiksi. Hyi kamala, olo on kuin ilmapallolla, turvonnut ja epämukava. Edes sokeri ei saa tällaista oloa aikaan. Ehkä vatsani kestää paremmin pakastettua ja paahdettua tai vanhempaa leipää, mutta ehkä on parempi jatkossa syödä kuidut puuron ja kasvisten muodossa.

Tänään päätin myös alkaa kiinnittää enemmän huomiota riittävään hyvien rasvojen saantiin. Huomasin nimittäin ensimmäisen oikean rypyn naamassani. Kriisin paikka, haha. :D Muutenkin ihoni on melko kuiva, ja vaikka olenkin viimeisen kuukauden ajan juonut kiitettävän paljon vettä, ovat rasvat ehkä jääneet liian vähälle. Niinpä nautiskelin tänään mm. saksanpähkinöitä ja neitsytkookosöljyä (sekoitin teelusikallisen teehen). Tuon kookosöljyn sanotaan olevan melkein ihmeainetta, siitä en tiedä, mutta samapa se on kokeilla, kun purkki tuolta kaapista löytyy. Aamulla otan myös melkein ruokalusikallisen kalaöljyä (pitää muistaa olla hengittämättä samalla, niin ei maistu miltään), senkin pitäisi olla mm. ihon hyvinvoinnille tärkeää. Oliiviöljyä sitten salaatteihin ja esim. tomaattipohjaisten keittojen/kastikkeiden joukkoon, lykopeenin imeytymisen parantamiseksi. Lykopeeninkin pitäisi muuten olla hyväksi iholle, puhumattakaan muusta kehosta.

Nyt pitää mennä taas hakemaan vettä, kamala jano. Ja jos jollain olisi hyviä ihonhoitovinkkejä (ravinto/ulkoinen ihonhoito), niin ottaisin niitä kiitollisena vastaan! :) En haluaisi rypistyä rusinaksi alle kolmekymppisenä... :/

2 kommenttia:

  1. Ihanaa MinttuK että ilta oli onnistunu!! :) Mä kanssa oon jo vähän alkanu haikailemaan kotiin jotain värikkäitä sisustusjuttuja, katotaan nyt saanko pidettyä sitten itteni aisoissa.

    Reissussa jouduin syömään kolme viikkoa "tummaa" paahtoleipää ja oikeesti vatsa oli pari ekaa päivää ihan solmussa, se turvottaminen oli jotain ihan karseeta. Thaimaassa kun ei tummaa leipää tunneta niin paahtis eri muodoissa oli ainoa leipä mitä siellä sai ja joo tuli ruisleipää ihan mieletön ikävä.

    Mullakin on kotona kaapissa tota neitsytkookosöljyä, mutta en oo saannu aikaiseksi perehtyä paremmin et mihin kaikkeen sitä voi käyttää, kuitenkin oon siinä uskossa, että se on ihan mielettömän monikäyttöistä.

    Kivaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Juu, tuon kookosöljyn pitäisi tosiaan sopia melkein kaikkeen. Mua vaan vähän häiritsee se kookoksen tuoksu, vaikka kookoksesta tykkäänkin. Outoa. :D Ja vähänkö tuli ikävä Thaimaahan, oltiin siellä muutama vuosi sitten. :)

    VastaaPoista