sunnuntai 22. tammikuuta 2012

GoFatGo - Punnituspäivä 1

Viikko GFG-ruokavaliolla takana. Olen noudattanut sitä kirjaimellisesti muuten, paitsi välillä olen vaihtanut marjat sokeroimattomaan omenasoseeseen. Repsahduksia ei ole tullut (vaikka eilen vähän tiukkaa tekikin). Laskin myös huvikseni syömäni kalorit, ja ne vaihtelevat 1300 ja 1500 välillä, riippuen liha- ja kasvisvalinnoista. Kyse ei siis mielestäni ole mistään kitukuurista, varsinkin, kun liikunta on ollut tosi rauhallista (kävelylenkki 3 tai 4 kertaa, yksi kotitreeni), eikä siihen ole paljoa energiaa palanut.

Mutta siis, niihin ekan viikon tuloksiin. Viikko sitten vaaka näytti 57 kg, mutta aikaisempina päivinä lukema oli ollut 56,5, eli se lienee lähempänä totuutta. Mutta nyt vaaka näytti

                            Pakko oli ottaa kuva, että voin myöhemmin todistaa itselleni, etten nähnyt unta.

Olen älyttömän mielissäni, ja sain ehkä miljoona kiloa lisää motivaatiota. Tiedän kyllä, että ekalla viikolla yleensä tippuu paljon, ja sitten se tasoittuu, mutta ihan sama vaikka loppuaikana ei tippuisi grammaakaan, kunhan pysyisi tuossa! :)

Otin mittanauhallakin uudet mitat. (yliviivattuna viikon takaiset)

Vyötärö (kapein kohta): 73 cm 67 cm
Lantio (jenkkiksien kohta): 86 cm 85 cm
Reisi oik. 54,5 cm  53 cm vas. 53cm 52 cm

Eli kyllä niitä senttejäkin oli karissut, etenkin vyötäröltä. Olen todella tyytyväinen! Vyötärömitta tosin kertoo, että olen ollut tosi turvoksissa ensimmäisessä mittauksessa, eli tuo ei ehkä ihan totuudenmukainen pienentyminen ole.

Mutta nyt aamukahvin kimppuun. Ihanaa sunnuntaita kaikille! :)

3 kommenttia:

  1. Wau... aika upea pudotus! Näköjään GFG toimii. En nyt sitä kyllä varsinaisesti epäillytkään, vaan sitä, olisiko minusta sitä noudattamaan. Onnea pienenemisestä! :)

    VastaaPoista
  2. oho! aika tsemppaavat tulokset, onnittelut!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Aku ja kukkakeiju! :) Tällainen tulos antaa tosiaan mielettömästi lisätsemppiä.

    VastaaPoista